Mä kerron teille tarinaa..

 

En aio keskittyä blogin ulkoasuun tai ylipäätänsä siihen, et tää on mikään "blogi".  Mä vihaan sitä sanaa. Tää on mun päiväkirja. Anonyyminä. Ja mä vihaan nykyaikaa. 

 

Mä vihaan mun elämää. Mut mä jatkan, niin kauan kun mä elän.

 

Ekan kerran mä olin 18v kun mä tajusin, et mä voin tehä mitä tahansa. En kuitenkaan päättänyt lähteä matkalle maailman ympäri, vaan päätin, et kukaan ei tuu koskaan satuttaa mua. Paitsi mä.

 

Teinirakkaus ja teinin elämä voi jättää ikuiset arvet. No ei kai 18 vuotiaskaan ole vielä paljon muuta kuin teini. Mut mä olin 13 kun kaikki paheni. Oon aina leikkinyt mielummin pojilla kuin barbeilla. Ehkä jokin vääristynyt näkökulma elämään tullut, kun vanhemmat eronnut ja äidillä miehet vaihteli. Etsin jo nuoresta lähtien poikaystävää, vaikken rakkaudesta mitään tiennytkään. ( en kyllä tiedä vieläkään ) Silloin se oli tykkäystä. Pusuhippaa.. Ensimmäinen poikaystävä mulla oli 6 vuotiaana. Oikeesti. Me nähtiin lähes päivittäin, parin vuoden ajan. Noihin vuosiin mahtui paljon halailua ja pussailua. Kuljettiin käsi kädes ja vahdittiin mun äidin miesystävän lapsia.. Leikittiin kotia.. perhettä. Omia sisaruksia mulla ei ollut. Mul on vieläkin tallessa sydänkaula koru, jonka sen äiti oli ostanu mulle synttäri lahjaks ja tää poika sen kauniisti antoi. Olin 8, kun kylään muutti uusi, paha poika. Jätin julmasti tämän aiemman ja vaihdoin seuraa.. Niinkuin vuosia myöhemminkin, aina kadun kun jätän hyvän pojan pahan pojan vuoksi. 

 

No joo, ala-asteella jaksoin jopa keskittyä myös hieman koulunkäyntiin, mut hei olihan ne pojat aina tosi jees.. Tunti oli mielekkäämpi kun joku kundi pelleile luokassa.. Tai kun sai piirrellä sydämmiä vihkoon.. Ehkä viikottain vaihtui sydämmien sisällä oleva nimen alkukirjain.. Roope, Aki, Iiro, Joni... Loputon lista, olihan koulussa ainakin 100 jätkää. 

 

Karua on se, et jo tuolloin alkoi tyttöjen selkään puukotus. Toisen ihastus vietiin nenän alta ja pussailtiin melkee kenenkanssa vaan. Ainoa, mikä meidän elämässä muuttui vanhetessa, on se, että pussailussa mentiin vain pidemmälle.. 

 

Mä olin päättäny säästää neitsyyttäni, pidin sitä jokseenkin tärkeänä ja halusin varmaa rakkautta ja plaa plaa.. Kun vihdoin kuvittelin sitä löytäväni (pahasta pojasta tietenkin) niin puolen vuoden jälkeen, tämä suhde päättyi, ystäväni ehtiessä ensin hänen kanssaan sänkyyn. Ei sillä, mä en olisi ollu vielä pitkään aikaan valmiskaan.. Mut kaverit hei, jotai rajaa!

 

Kaiken menneen jälkeen tää oli vika tikki. Mä en enää välittäny. Menetin neitsyyteni toiselle pahalle pojalle, joka nyt ei ehkä ollut ihan yhtä paha, mut kuitenkin.. Ei rakkautta. Enkä mä enään ollut niin tarkka.. Se oli jo mennyt.. Tuona aikana alkoi jo kaljakin maistua. Rauhotuin hetkeks, tavatessani kiltin pojan, mut eipä menny kauaa, kun "jätin sen pahan pojan vuoksi" ja taas.. 

 

Huvittavinta, et kaikkien "suhteiden" päätyttyä mä olin aina se joka itki. 

 

Olin 17, kun päivää ennen joulua sain tietää, että poikaystäväni oli pettänyt mua koko puolen vuoden suhteen ajan.. Romahdus. Seuraavat puoli vuotta eteenpäin sänkyyni eksyi jopa 10 eri jätkää.. Kun mä vihdoin täytin 18, mä päätin, etten enään koskaan anna kenenkään satuttaa itseäni... Tää tarina, kertoo siitä, mun elämästä, tässä ja nyt.